Seuran yhdistyskokous pidettiin 17.11.2021

Seuran yhdistyskokous pidettiin 17.11.2021

Hirvihaara Golf Mäntsälä ry:n yhdistyskokous pidettiin 17.11.2021 omalla klubilla. Puheenjohtajana toimi Erkki Purolinna ja sihteerinä Matti Purolinna. Koronapandemiasta johtuen kevätkokousta ei pidetty ja tässä kokouksessa käsiteltiin myös yhdistyksen sääntöjen kevätkokouksen mukaiset asiat.

Tilinpäätös vuodelta 2020 vahvistettiin ja hallitukselle sekä muille vastuuvelvollisille myönnettiin vastuuvapaus. Vuodelle 2022 vahvistettiin toimintasuunnitelma sekä tulo- ja menoarvio. Jäsenmaksut päätettiin pitää kuluvan vuoden tasolla. Minut valittiin uudelleen seuran puheenjohtajaksi vuodelle 2022 ja myös muu hallitus jatkaa ennallaan. Olli Weckström jatkaa kapteenina ja uudeksi ladykapteeniksi valittiin Virve Laisi.

Tulevan kauden tavoitteena on aktivoitua jäsenhankinnassa ja kehittää edelleen seuratoimintaa. Seura pyrkii lisäämään yhteistyötä paikallisten seurojen kanssa ja käynnistämään konkreettisesti kesällä 2021 aloitetun kouluyhteistyön. Yhteistyötä jatketaan myös lähialueiden kenttien kanssa. Ehnroosin koulun liikuntaluokka, johon Hirvihaara Golf Mäntsälä ry on ilmoittautunut mukaan, ei toteutunut vielä tälle lukuvuodelle. Sen sijaan olemme mukana URHEAN liikuntalähikoulu -hankkeessa, joka tarkoittaa, että pidämme alustavan suunnitelman mukaan huhtikuussa yhden tai kaksi ns. kerhopäivää koululaisille meidän harjoitusalueellamme. Kouluyhteistyöllä pyrimme saamaan lisää jäseniä ja muuta jäsenhankintaa pohdimme hallituksessa ensi vuoden puolella.

Vasojen talviharjoittelukausi alkoi marraskuussa ja harjoitustila muina aikoina muiden käytössä. Käyttöoikeus halliin on niillä, joilla oli pelioikeus päättyneellä kaudella ja myös muilla on mahdollisuus lunastaa oikeus. Vasojen harjoitukset ovat maanantaisin ja torstaisin klo 17-20.

Esa Kiuru

puheenjohtaja

Hirvihaara Golf Mäntsälä ry