11.08.2025 14:30
Seuran lyöntipelimestarit pelikauden 2025 osalta selvillä
Seuran lyöntipelimestaruuskilpailut pelattiin 8.-10.8. Huippukuntoinen kenttä keräsi huippukuntoisia golfareita huippu määrän.
Elokuu ja sen puoliväli on yleensä se aika golfkaudesta kun seurojen mestareita tulee taas Suomen golfkentille lisää, osa uusia ja osa mestaruutensa uusivia. Näin myös meillä Hirvihaarassa, jossa mestaruuskilpailut pelattiin perjantaista 8.- sunnuntaihin 10.8. Miehet aloittivat kilpailuviikonlopun perjantaina kolmipäiväisenä ja naiset lauantaina kaksipäiväisenä.
Miesten sarjassa mukaan starttasi perjantaina hieno määrä, 76 pelaajaa. Kun sunnuntain päätöskierrokselle pääsi vain 40 parasta, tarkoitti se tänä vuonna pelaajiston lähes puolittamista ratkaisevaan pelipäivään. Naisissa kilpailuun osallistui 8 pelaajaa. Kuten naisten voittaja voittopuheessaan kannusti, rohkeasti vain mukaan nauttimaan tapahtumasta tulevina vuosina.
Seuran mestareiksi itsensä hienosti pelasivat Tommi Tuominen miehissä ja Sanna Heiskanen naisissa. Tommille mestaruus oli ensimmäinen, ja se syntyi lopulta 8 lyönnin erolla seuraavaan. Sanna sen sijaan uusi viime vuotisen mestaruutensa, mestaruuden ollessa Sannalle jo yhdeksäs seuran mestaruus Hirvihaarassa.
Naisten kärkikolmikko:
- Sanna Heiskanen (79+77) 156 lyöntiä
- Emily Pund (89+84) 173 lyöntiä
- Noora Hämeenaho (89+84) 173 lyöntiä
Paras juniori naisten sarjassa oli toiseksi sijoittunut Emily Pund.
Miesten kärkikolmikko:
- Tommi Tuominen (75+72+74) 221 lyöntiä
- Santeri Loukusa (77+80+72) 229 lyöntiä
- Mikko Purolinna (79+76+75) 230 lyöntiä
Paras juniori miesten sarjassa oli Eemi Kiuru (30.).
Kilpailun kaikki tulokset näet täältä: GolfBox Tournament